FILOSOFIA

Anna flown viedä
Kun on tarkoitus juhlia, silloin kuuluu nauttia. Alusta loppuun. Päästä itsesi helpolla - ja juhlahumuun - jo ennen ajatusta. Takaamme huolettoman mielen ja sujuvat tarjoilut vuosien kokemuksella - jotta voisit keskittyä juhlimiseen ja antaa flown viedä!

Flow Experience
Suunnittelemme menun toiveidesi pohjalta. Lähetämme vahvistuksen sovituista asioista hyvissä ajoin ennen juhlia. Otamme huomioon juhlapaikan erikoisvaatimukset, aikataulut ja monet muut asiat, joita et osannut pelätä, etkä edes ajatella. Järjestelemme tarjoilut, koristelut ja feng shuin. Olemme valmiina ennen vieraittesi saapumista. Tarjoilemme kuohujuomaa, jossa on kuplat tallella tai totia joka on yhä kuumaa. Jos tilaisuuden aikataulu venyy, me joustamme. Huolehdimme sujuvasta tarjoilusta ja erityistarpeista. Tarjolla on maukasta, laadukkaista raaka-aineista itsetehtyä ruokaa. Tarjoiluhenkilökuntamme on ammattitaitoista, hyväntuulista ja -näköistä. Sanavarastomme muodostuu sanoista: kyllä, tietenkin, otan selvää. Huolehdimme juhlien sujumisesta ja olemme koko ajan käytettävissänne. Vaihdamme tuikut, kun ne ovat palaneet loppuun. Poistumme paikalta siinä vaiheessa, kun ette meitä enää tarvitse. Siivoamme jälkemme. Ja tarvittaessa teidänkin.